RAPORTTI #1

Oon ollut nyt vajaa kolmisen kuukautta ilman huumeita/alkoholia tai huumaavia lääkkeitä.

Mietin
tähän asioita joita oon huomannu nyt sinä aikana.

Ensinnäkin, aineet on aina täyttäny jotain ihme
tarvetta/tyhjiöö mussa mille en osaa oikeen keksiä tarkkaa määritelmää et mikä se tarve on. Geneettinen aivokemian oikku? Tyhjyyden kauhu? Dissosiaatio? ADD? Tai sit vaan joku kaiken näiden rajamailla oleva, vähän kaikkien osien ja monen muun summa En nyt koe olevani ees hirveen masentunut vaan oikeestaan päinvastoin vaikka elämäntilannetta vois aikalailla kuvailla atomipommin laskeumavaiheeksi. Pää on alkanut ainakin toimimaan, mieliala noussut johonkin perustasoille vaikkakin jatkuvasti vähäsen ailahtelevana, ajatus kulkee, paranoidiset kuvitelmat ja muu tietynlainen skitsomielisyys on hellittänyt todella paljon tai lähes kadonnut. On sitä kyllä ollut ihmeellisessä ja pimeässä paikassa itsenä kanssa, eikä oo sitä pimeyttä nähnyt siellä pimeessä tietenkään. Ei voi kun järkyttyä tän muutoksen edessä. Mut silti en oo vielä tyytyväinen.

Jäljelle on jäänyt tekemättömien asioiden ja vastuunpakoilun kasvattama huolestuttava tehtävälista. Oikeastaan suurin huoli alkaa kasvamaan oman levottomuuden kanssa. Sisäinen addikti alkaa taas nostamaan päätään ja toi tarve mistä puhuin alkaa häiriköimään siihen malliin että sille on pitänyt keksiä jotain millä sitä alkaa ruokkimaan. Joka paikkaan olis kiire ja sitä suunnittelee kaikenlaista se dopamiinipalkinto mielessä, mut sit huomaa et siellä perillä ei välillä sit käteen jääkään juuri mitään. Se turhauttaa ja stressaa. Arjesta puuttuu tasainen palkitseva toimintaan osallistuminen sekä fokus ja sitäkautta varmaan tasanen itsetunto ja hallinnantunne. Kaikki ailahtelee vaan niin et pitäis varmaan vaan olla vähänaikaa ja vältellä stressiä ettei tulis mitään turhia paskoja päiviä läpikäytävksi toipumisprosessia hidastamaan ja hankaloittamaan. Pitäs olla kai mielekästä tekemistä enemmän.

Mun käytös ainakin oli tosi perseestä sillon kun käytin amfetamiinia ja aineita yleisesti. Vaikka sillon oli
hallinnan tunne melkolailla kaikesta, ei pystynyt hallitsemaan kyllä mitenkään itseään tai ihmissuhteita, raha-asioista tai muusta puhumattakaan. En voi palata siihen, nyt oon vihdoin sisäistänyt sen täysin että se elämä ei ole enää vaihtoehto. On haettava palkinnot ja niiden hallinta jostain muualta. Päivän ja viikon teemana on ollut se että mistä niitä lähtis tasaisesti hakemaan että pääsisi seuraavalle tasolle toipumisessa. Sanotaan et ekat 40-60pv amfetamiinista vieroittuessa menee suht hyvin, jopa euforiaakin ois havaittavissa (voin allekirjoittaa et näin kävi mullekin) mut sit vastaan tulee ”the wall” seinämä. Et sillon pitäs tulla paljon vetohimoja koska kaikki maistuis vähän puulta plus mielialan vaihteluja seuraavat 4-12kk. Se kyllä auttaa tosi paljon että mieli on ylipäätään paljon tasapainoisemmassa tilassa kuin vaikka kuukausi sitten. Niin on kyllä tää ihminenkin. Ainakin päässyt pois negatiivisten ja muulla tavoin haitallisten ihmisten valtapiiristä pois, mut sit sekin jo itsessään luo jonkunlaisen tyhjiön. Sitä oon alkanut täyttämään urheilulla, musiikilla, reissaamisella, lukemisella, kunnon ravinnolla, keskusteluilla, kirjottamisella ja kaikenlaisella pienellä.

Muutoksen aikaansaama vapauskin on aika täyttävä juttu, varsinkin kun siihen alkaa vähän enemmän rauhassa syventymään. Terveys ja tasapaino on kans jees, mut eihän addikti niin vähään osaa tyytyä. Sit täytyy varmaan vaan kierrellä ja jatkaa etsintää kun ei sen asian suhteen myöskään ainakaan itelleen mitään voi…

Tietynlainen jatkuvuus ja alitajunen varmuus kasvanut mitä tällä tasolla kyl tulee tartteen.Mä oon ainakin nyt tainnu törmätä siihen seinätasoon. Onneks ei tarvinnu törmätä seinään pimeessä, koska nyt nään sen mihin suuntaan oon menossa ja se paikka näyttää kyl paljo paremmalta mulle edellisiin verrattuna.